24. marras, 2017
Äidin kanssa Tapiolan seurakunnan keskiviikkokerhossa oli taas hyvä esiintyä. Äiti on niin taitava! Voi kun saisitte kuulla hänen lausumistaan. Uskomaton!
Kertsiklubilla Kapsäkissä oli hyvä tunnelma ja pääsin stagelle parilla biisillä.
Ois se ollu hienoa päästä Finlandia talolla kuulemaan oma sävellys Kaartin soittokunnan soittamana. Kilpailuun osallistui 30 sävellystä ja 5 pääsi finaaliin. Ei työ hukkaan mennyt, kyllä siinä kehittyi kun 23 sivuisen sinfonisen puhallinorkesteriteoksen teki. Laitan sen nuotteihin, niin voi käydä kattomassa.
Musiikkivideon editoinnin olen aloittanut Lupa videoon. Olen kuvannut siihen materiaalia Abiskon luonnonpuistosta, ja Jockfall vesiputoukselta. Vielä täältä Könkäältä kuvataan ja ehkä Levitunturilta.
Videoeditoinnin aloitan myös Sodankylän kovasta kolmikosta. Vanhat herrat Matti Yli-Tepsa, Arvo Ylitalo ja Jouko Tekoniemi ovat pohjana Lapin kuoroille, pelimannikuoromusiikille, Jutajaisille. Suuria sivistyksen merkkihenkilöitä. Kuvasin myös Kittilän kotineuvos Yrjö Niemelää, kuuluu samaan sarjaan kirjoitus- opetus- ja sävellystyöllään.
Eli pari kuukautta editointia, keikkailua mitä tulee vastaan, musiikin sovittamis ja nauhotustyötä myös. Sitten helmikuusta-kesäkuuhun sävellystyötä seuraavaa kilpailua varten. Vantaan viihdeorkesterin sävellyskilpailu; kokonainen sinfoniaorkesteri + bändi! hieno haaste..
Kaamosaika on täällä Kittilässä tosi kaunista. Se on pelkkää auringonlaskua ja nousua, pastellinsävyjä. Tietenkin pilvisellä säällä on aika pimeää..
kuvassa on Jockfall, kuva on sivuttain..
Minut voi tilata esiintymään yksin tai upean orkesterin kanssa
niin yksityistilaisuuksiin kuin yleisötapahtumiin.
sähköposti heidi.zschauer@gmail.com
puhelin 0404 104 064