26. kesä, 2020
Nyt on sovittu heinäkuulle Ainolan lavalle kaks esiintymistä. Nämä on ekat esiintymiset täällä Jyväskylässä. Otin selvää, että kuka lavan omistaa ja se kuuluu Jyväskylän nuorisoasuntosäätiölle. Sitten otin yhteyttä heihin, ja nyt ollaan tässä pisteessä, että parin viikon päästä sitten pääsen tulille.
Olis mukavaa, jos sinne löytäis tiensä kuulijoita! Jännittää ja hirvittää. Levillä kun oli keikka kahvilassa, niin siellä oli kolme kuulijaa + henkilökunta, ja kaksi asiakasta kävi ovella ja käänty pois. 🤒 noloa minulle. No nyt en onneks oo vastuussa muille kuin itselle taloudellisella puolella, siis että en voi tappiota tuottaa heille, kun tämä on oma järjestämä.
Siitä päästäänkin teostokiemuroihin.. Teosto ry on siis järjestö, joka valvoo musiikin tekijöiden oikeuksia. Ja aina kun on tapahtuma, jossa soi musiikki, siihen haetaan lupa ja esitetyistä biiseistä tehdään esitysilmoitus. Tämä maksaa. Tässä tapauksessa tämä maksas noin 40e + 40e. Mutta, kun soitan pelkästään omaa musiikkia, voin hakea itsehallintointi oikeutta teoksilleni, jotka esitän, mutta kun tämä olis pitäny tehdä ja olla hyväksyttynä 30vrk ennen esitystä. Tällöin en olis tarvinnu lupahakemusta tehdä. Nyt siis pitäis. Sitten, kun biisit soi radiossa ja keikoista on esitysilmotukset tehtynä, Teosto myös tilittää tekijöille korvaukset. Niitä hetkiä toivoen 🤩
Eli pelkät kulut tulee olemaan yli satasen per keikka tilavuokran kanssa.. siihen saa siis tulla kuulijoita yli 20hlö ennenkuin rupeen tienaamaan.. voivoi..
mutta, silti nämä esitykset tuntuu itselle tärkeältä. Oon ajanu pyörällä rautatietunnelin läpi ja katsellu kaiholla esiintymisjulisteita. Nyt ne ei enää oo sitte saavuttamattomissa, kun saan sinne omastakin esiintymisestä julisteen viedä. Ja esiintymispaikkana Ainolan lava Jyväsjärven tuntumassa on aika idyllinen.
Jos oot maisemissa ja uskallat/jaksat/kerkeät, niin tule kuuntelemaan. Se merkitsis mulle paljon. Se antas uskoa siihen, että mun musiikilla on merkitystä tässä maailmassa.
Hyvää viikonloppua!
tv Heidi
Jälkikirjoitus 27.8.2020
Kukaan ei kääntynyt ovelta pois. Tunnelma oli läheinen. Yleisön palaute antoi uskoa ja toivoa tekemiseeni, osa tuli jopa katsomaan uudestaan!
Jee! Kiitos 😘
Minut voi tilata esiintymään yksin
niin yksityistilaisuuksiin kuin yleisötapahtumiin.
sähköposti heidi.zschauer@gmail.com
puhelin 0404 104 064